SCHOOL DAY

-Parempia koulupäiviä

Tieto auttaa päättämään

Tieto auttaa päättämään

Monissa kouluissa ympäri maailman mietitään keinoja parantaa oppilaiden hyvinvointia. Yhä useammat oppilaat ovat yksinäisiä, kokevat turvattomuutta tai kärsivät psyykkisistä oireista tai motivaation puutteesta. ​

Koulut voivat itse asiassa auttaa ja tukea oppilaita monilla tavoilla. Ongelmaksi kuitenkin muodostuu se, että erilaisten ilmiöiden määrä on niin suuri, että on vaikea tietää, mihin keskittyä ensin.

Pimeässä on vaikea johtaa

Useat tieteelliset tutkimukset osoittavat, että oppilaiden hyvinvointi vaikuttaa oppimiseen. Voidaankin sanoa, että oppiminen edellyttää hyvinvointia.

Me School Dayssä haluamme auttaa kouluja saamaan tietoa oppilaiden hyvinvoinnista, jotta oppiminen tulisi helpommaksi ja tehokkaammaksi. Me olemme keksineet tavan esittää oppilaiden hyvinvoinnin tila niin, että kouluissa pystytään priorisoimaan päätökset tehokkaammin.

Joskus pienillä teoilla voidaan saada paljon aikaan. Esimerkiksi yhdessä koulussa huomattiin palvelumme avulla, että oppilaita ei tervehditä aamuisin. Muuttamalla tämän pienen asian, se koulu onnistui lisäämään merkittävästi oppilaidensa hyvinvointia, sekä vahvistamaan yhteisöllisyyttä ja motivaatiota. Kaikki tämä vaikuttaa myös oppimiseen.

Tulipalojen sammuttamisesta suunnitelmallisuuteen

​Koulun johtaminen voi joskus tuntua siltä, että päivässä ei ehdi juuri muuta kuin sammuttaa tulipaloja. Päivät täyttyvät ennakoimattomista tapahtumista eikä kunnolliselle suunnittelulle jää aikaa. Ennen kaikkea, aikaa ei jää sille, että selvitettäisiin, mitkä ongelmat ovat todellisia meidän koulussa ja mitä asioita oppilaat kaipaisivat oppiakseen paremmin.

Hyvinvointikyselyitä täytetään, mutta niiden tiedot tulevat vasta puolen vuoden kuluttua, eikä ole mahdollista todeta, miten tilanne päivittyy. Koulun ulkopuolelta asetetaan tavoitteita, jotka eivät välttämättä ole todellisia ongelmia kaikissa kouluissa. Jotain halutaan kuitenkin tehdä oppilaiden hyvinvoinnin parantamiseksi, ja kun ei ole parempaa tietoa, yritetään kuitenkin tehdä jotain toivoen, että sillä olisi jotain merkitystä.

Täsmätieto säästää aikaa 

​Me tiedämme, että jos koulut saavat täsmätietoa oppilaidensa hyvinvoinnista, he pystyvät muuttamaan johtamiskulttuurin tulipalojen sammuttamisesta suunnitelmallisuuteen. Meillä on ratkaisu, jolla oppilaiden todellinen, ajantasainen hyvinvointi tulee näkyväksi. Näin koulut pystyvät kohdistamaan aikansa, energiansa ja resurssinsa juuri niihin asioihin, jotka kipeimmin vaativat huomiota. Priorisoinnilla säästetään paljon aikaa, ja oppilaiden hyvinvoinnin tukeminen johtaa tehokkaampaan oppimiseen. 

Tekoälypohjainen ratkaisumme kerää nimetöntä oppilasdataa kouluille päätöksenteon avuksi. Oppilaat haluavat oppia, ja meidän tehtävämme on ratkaista ne ongelmat, jotka estävät heitä oppimasta. 

Me haluamme auttaa kouluja kehittymään ja pystymme tarjoamaan apua päätöksenteon kohdistamiseen ja tehostamiseen. Yhdessä voimme parantaa oppilaiden hyvinvointia ja antaa heille parhaat mahdollisuudet oppimiselle. Soita tai laita viesti, jos haluat kuulla lisää.

Sampo Lokki

Vice President, Sales
Katsaus palvelun kehitykseen
School Day THL:n seminaarissa

Samanlaiset artikkelit