Millainen on hyvä koulupäivä?

 Aihe: Hyvinvointi

Kysymme usein jälkikasvultamme päivällispöydässä ”Millainen koulupäivä oli?”. Vastauksena tulee lapsesta riippuen joko yksisanainen ”hyvin”, tai hieman pidempi ympäripyöreä selostus. Valitettavan usein kuitenkin lopetamme keskustelun tähän ja olemme tyytyväisiä vakiovastauksesta joka ei välttämättä kerro koko totuutta, koska me suomalaiset opimme jo varsin nuorena pitämään tunteet sisällämme.

Päivän aikana on kuitenkin voinut tapahtua monenlaista joka ei välttämättä välity kenenkään aikuisen tietoon. On saattanut olla kivoja leikkejä ja mukavia hetkiä ystävien kanssa, mutta on se päivä saattanut mennä täysin yksinkin ja kaupan päälle on vielä kiukuttanut kun edeltävä yö on nukuttu huonosti mielessä pyörivien asioiden takia.

Entäs sitten opettajat? Työyhteisön hyvinvoinnista puhutaan nykyään enemmän kuin koskaan, ja opettajien kohdalla tästä näyttelee varsin suurta osaa itse opetettava luokka. Väittäisin jopa, että opettajan työhyvinvointiin korreloi melko suoraan se, kuinka hänen luokkansa voi. Viimeisimmästä opettajille tehdystä OAJ:n työolobarometrista jouduimme valitettavasti toteamaan että opettajat kokivat oman hyvinvointinsa varsin heikoksi.

Oppilaitosten hyvinvointi entistä tärkeämpää

Suomi on perinteisesti ollut koulutuksen mallimaa jonka tavoista on haettu oppia ympäri maailman. Nyt meillä on mahdollisuus olla jälleen edelläkävijöitä ja kehittää yhdessä mallit hyvinvoinnin tukemiseksi ja varmistamiseksi. Tämä liike on jo alkanut usealla rintamalla Suomessa, ja me yrityksenä olemme tässä omalta osaltamme mukana luomalla oppilaitosten hyvinvoinnin seuraamista ja tukemista helpottavaa palvelua. Kehityksessämme teemme yhteistyötä useiden asiaan vihkiytyneiden asiantuntijoiden ja järjestöjen kanssa.

Me haluamme että jokaisella on mahdollisuus kertoa omasta hyvinvoinnistaan oppilaitoksessa ja että jokaisella on tunne heidän mielipiteidensä tärkeydestä. Hallinnon seuratessa oppilaiden ja opettajien hyvinvointia voidaan positiivisia malleja helposti vahvistaa sekä auttaa syrjäytymisvaarassa olevia jo aikaisessa vaiheessa.

Tekniikka on tunnetusti hyvä renki mutta huono isäntä, eikä hyvinvointia voi lisätä pelkästään teknisillä ratkaisuilla, vaan se vaatii ennenkaikkea asennemuutosta meissä kaikissa. Ollaan ystävällisiä toisillemme ja tuetaan toisiamme, eikä jätetä ketään yksin.  Kuten Me-säätiön tunnus kuuluu, ”Ei ole olemassa meitä ja heitä. On vain me.”.

Laita hyvä kiertämään

Mutta palataanpas kirjoituksen otsikkoon – millainen sitten on hyvä koulupäivä? Luoko sen hyvässä yhteishengessä toimiva luokka, opettajan palaute, vai jokin täysin muu asia? Entä mitä sinä pystyisit tekemään sen eteen?

Luonnollisesti hyvän koulupäivän käsite on jokaiselle yksilöllistä, mutta jokaisella pitäisi olla siihen oikeus.

Kerro millainen koulupäivä saa sinut hyvälle tuulelle tai mitä sinä voisit tehdä sen eteen! Twiittaa hashtagilla #hyväkoulupäivä

Hyvää koulupäivää!

Recommended Posts

Kirjoita hakusi ja paina Enter.

Tietokoneruutu analytiikasta